torstai 31. lokakuuta 2013

All the hope that I lost you have found

Huomenna alkaa marraskuu. Ulkona on pilkkopimeää vaikka kello on vasta seitsemän, ja mua väsyttää oltuani viiteen asti koulussa. Mun elämä on joka ikinen päivä samaa kaavaa. Mä meen kouluun, koulusta keskustaan tai kotiin, ja kotona makaan illan sängyssä kunnes menen nukkumaan. Joka helvetin päivä samaa kaavaa. Tajusin tänään että mulla on mennyt viimekuukaudet täysin hukkaan, eikä niistä jäänyt käteen yhtään mitään. Mulla on niin kamala ikävä kesää. Mulla oli haaveita, suunnitelmia ja tavoitteita. Mun piti aloittaa elämä puhtaalta pöydältä täällä Lahdessa. Mulla piti yhä olla Luumäellä välittäviä ja rakastavia kavereita, jotka pitäisi muhun silti yhteyttä. Mun ja mun parhaan kaverin välien ei pitänyt muuttua mitenkään. Mun piti saada täältä paljon uusia kavereita, ja mun elämässä piti olla se yksi henkilö. Mun piti olla onnellinen. Noh tosiaan, mun muutosta on pian kolme kuukautta, ja tässä mä istun yksin kotona kynttilänvalossa. Mun kaverisuhteet Luumäellä on suorastaan olemattomat, eikä oikeastaan kukaan pidä yhteyttä, ei edes paras kaverini. Mulla ei ole täällä oikeastaan ketään, lähinnä mä kyhjötän yksin kotona. Se eräs ihminenkin vaan katosi. En mä tiedä miksi mä oikein oletin asioiden muuttuvan. Ainut asia mikä on muuttunut on osoite. En mä tälläiseksi kuvitellut mun elämääni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti